Sieniaiheiset postaukset kertovat myös julkaisijasta. Tunnistatko itsesi kolmesta somesienestäjäprofiilista?
Koin hetki sitten valaistumisen. Tein pitkästä, pitkästä aikaa kvartettikeikan. Toki suppilovahveroitakin on kiva yksikseen poimia, mutta välillä on kiva tavata ihmisiä ja tehdä jotain, mistä jää jälki – jopa tunnejälki. Tavallisesta tulee ainutlaatuista Paljon puhutaan uudesta normaalista, mikä tarkoittaa lähinnä rajoituksia. Minä koen sen niin, että perusasioista tulee luksusta, tavoiteltavaa ja erilaista. Asiat, jotka tähän…
Onpa ollut erikoisen mielenkiintoista seurata, mitä suomalaiset tekevät kesälomillaan tänä kesänä. Jos ei mökkiä tai venettä aiemmin ollut, nyt on. Jos ei koskaan ollut tultua käytyä Lapissa, moni taisi nyt käydä. Siltä Pyhätunturilla näytti heinäkuussa.
Korona teki minunkin kodistani koulun ja työpaikan. Ja minusta yhdistetyn koulu- ja työpaikkaravintolan keittäjän. Jos jokin tässä tilanteessa (joka ei juuri naurata) on ollut mukavaa, niin juuri tuo.
Olin viikon Italiassa Veneton alueella matkaseurana rakas taidehistorioitsijani sekä kaksi teiniä. Alkuviikko vierähti pojan kanssa Vicenzassa, Veronassa ja Sirmionessa, toinen puoli viikosta laajemmalla porukalla Venetsiassa, jossa pääkohteena oli Venetsian taidebiennaali. Jokaisen teinin unelmalomalta, eikö?
Kun asun omakotitalossa, jossa on kätevät kolme kerrosta, siivouskohteita riittää aina ja jotenkin on itsensä motivoitava aiheeseen. Siksiköhän minulta löytyy lähes jokaiseen hommaan kone?
Olen pari vuotta harrastanut astangajoogaa. Hyvin epäsäännöllisesti, mutta voinpahan näin sanoa kuitenkin. Niinpä päätimme rakkaani kanssa lähteä viikoksi joogaretriittiin saareen Hangon edustalle kera ennakkoluulojeni.
Minä pidän autoista. Olen aina pitänyt. Muistan ulkoa kaikki isäni autojen rekisterinumerot, opiskelin saksaa Auto, Motor und Sportista ja saan työssäni maistella silloin tällöin autoja joita en tule koskaan omistamaan. Mutta nyt osui kohdalle jotain ainutlaatuista: joulu keskellä kesää. Rolls-Royce Silver Cloud.
Paljon kuulee puhuttavan man cave –nimisestä paikasta. En ole aiemmin tullut ajatelleeksi, että mullakin taitaa olla sellainen.
Venetsian biennale on hyvässä ja pahassa taiteelle kuin olympialaiset urheilulle. Miten käy, kun lähinnä satasen finaalia tähän saakka seurannut katsoo myös muut lajit, putkeen? Ei huonosti, kun paikkana on Venetsia.
Olen harrastanut yhtä ja samaa lajia lähes koko ikäni saavuttamatta siinä oikeastaan yhtään mitään. Vai sittenkin aika paljon? Niin paljon puhutaan lasten harrastamisen tavoitteellisuudesta ja vakavuudesta. Pitääkö edetä tasolta seuraavalle, tähtäimenä ammattilaisuus ja mestaruudet? Vai harrastaako siksi, että se yleisesti rikastuttaa elämää mm. kaverien, yhteisen tekemisen ja kodista pois pääsyn vuoksi? Minä aloitin kuorolaulun Cantores Minores–poikakuorossa…
Heräsin aamuyöllä lupaavaan lotinaan. Ennuste sateisesta sunnuntaista ei mennyt pieleen.
