Piha on täynnä kaikkea, kun vaan tietäisin mitä.

on

Tuossa on nokkonen. Tuo on vuohenputki. Tuo taas juolavehnä. Tuo ehkä meirami – jostain on alotettava. Tontti ei ole suuri, vain 600 m2. Osa siitä on pyhitetty perennoille ja kukille, pieni osa hyötykasveille (sis. autopaikat). Tein viime kesänä vanhoista tiilistä kasvilavan, jossa kasvaa aivan lapasesta lähtenyt minttu sekä viime vuonna kavereilta saamani, kuolleeksi jo luulemani valkosipulisetti. Kylvin siihen paria erilaista salaattilaatua ja huomasin, että viimevuotiset salaatit siellä jo nostavat päätään. Ei pitäisi. Tomaatintaimet odottelevat sisällä juhannuksen alla vielä lämpöä ja inspistä asennuspaikan suhteen.

Ja juu, mintut päätyivät valtavine juuriverkostoineen hallitusti omaan ruukkuunsa. Pitää mainita, että löysin ne sattumalta perennojen joukosta niitä harventaessa pitkähkön illan jälkeen. Viimeinen mojito yhtäkkiä löyhähti ilmoille puskia pöyhiessäni.

Yrteille on parin parvekelaatikon verran tilaa. En jaksanut niitä siemenistä idätellä vaan ostin valmiit taimet basilikaa, rosmarinia, korianteria ja persiljaa. Rakuuna jostain syystä nousee vuodesta toiseen yhteen kukkaruukkuun. Ne kaikki ovat kätevästi terassilla, josta vielä jaksan hakea niitä ruoanlaittoon ja aamusmoothieihin jopa sateella.

Kukista en tunne nimiltä kuin tulppaanit (jotka olen istuttanut!), unikot, köynnösruusut ja pionit, niillä mennään. Muu on hämärän peitossa ja haaste onkin aina alkukesällä olla repimättä liiemmin niitä maasta rikkaruohoudesta epäiltyinä. Se, mikä ei kasva enää ensi vuonna, ei ollut rikkaruoho.

Mutta on siellä syötävääkin. Ekat raparperihillot on jo tehty. Nuoria vuohenputken alkuja olen syönyt salaatissa, nokkosia en ole jaksanut keräillä. Maa-artisokkia näyttäisi nousevan vähintään entiseen malliin. Hyvä keitto niistä tulee syksyllä, joskin maha menee aina hieman ilmapalloksi niistä, lieneekö tyyppivika kasvissa vai miehessä?

Marjapuskia ei ole, mitä nyt aidanvieressä kasvaa sen verran puutarhavadelmaa että muutama kourallinen sopivassa hetkessä löytyy jätskin päälle. Tokia omenoitakin tulee kahdesta puusta sen verran että hillot ja talven mehut niistä saan. Luumupuu taitaa vedellä viimeisiään hyvin palvelleena.

Luulen että yhtään enempää en jaksaisi, tässäkin on ihan riittävästi säädettävää. Kai se on jokin seestymisen merkki, kun saa kiksejä täydestä hillopurkista, Sommar med Ernst –sarjasta Ruotsin telkussa tai keitosta, jonka pääraaka-aine tulee omasta pihasta. Nyt puhun lipstikkakeitosta, joka on kyllä huumaavan hienoa syötävää. Niin hyvää, että taidan pakastaa kaiken mitä en tuoreena syö. Ohessa resepti, joka ei ole minun vaan Mysi Lahtisen. En muuttaisi mitään, mutta seuraavaksi aion kokeilla perunan sijasta kukkakaalia tai porkkanaa.

IMG_5425Lipstikkakeitto

3 sipulia

2-3 dl tuoretta pilkottua lipstikkaa

voita paistamiseen

6–8 jauhoista perunaa

reilusti valkopippuria

ripaus sokeria

1 ½ l kuumaa kasvislientä

2 dl kermaa

Paista silputut sipulit voissa keittokattilassa. Lisää silputtu lipstikanlehti ja kääntele se sipulin sekaan. Hauduta hetken aikaa koko ajan käännellen. Lisää pieniksi paloitellut kuoritut perunat kattilaan ja sekoittele aineksia vielä hetki. Mausta valkopippurilla ja ripauksella sokeria.

Lisää kuuma kasvisliemi ja puolet kermasta. Anna keitonalun kypsyä hiljaa vajaan tunnin ajan. Soseuta keitto sauvasekoittimella.

Maista, hieman suolaa saattaa keitto kaivata. Lisää lopuksi toinen kermadesi, kiehauta ja tarjoile.

Maidottoman ja laktoosittoman keitosta korvaamalla sipulin pehmittämiseen käytetyn voin öljyllä ja kerman kasvisvalmisteella.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s