Koronakesänä paras on lähellä

Onpa ollut erikoisen mielenkiintoista seurata, mitä suomalaiset tekevät kesälomillaan tänä kesänä. Jos ei mökkiä tai venettä aiemmin ollut, nyt on.  Jos ei koskaan ollut tultua käytyä Lapissa, moni taisi nyt käydä. Siltä Pyhätunturilla näytti heinäkuussa.

Voi miten monipuolinen maa Suomi onkaan. Joskus olen kadehtinut Ranskaa siitä, että siellä on kaikkea vuoristoista rantoihin, mutta niin on meilläkin. Oma lomani kulki Vexalan hiekkarannoilta perheen mökin kautta Pyhätunturille, jossa minulla on ollut viikko-osake jo 20 vuotta, vaan enpä ollut tuota huoneistoa koskaan livenä nähnyt. Viime syksynä päätin, että irrotan osakkeen pistevaihtojärjestelmästä ja käytän mökkiä itse keskellä heinäkuuta. Olipa hyvä päätös. Kaksi makuuhuonetta, hyvin varusteltu keittö, takka, sauna sekä parveke, jolta avautui mukava tunturimaisema. Just sopivasti.

Pyhä on eri Pyhä kesällä

Olen käynyt Pyhällä useita kertoja talvella ja kerran kesällä pikaisesti. Ei minulla silti ollut käsitystä siitä, miten mielenkiintoisen retkeilymaaston Pyhä-Luoston kansallispuisto tarjoaa kokonaisuudessaan. Etukäteen mietitytti tietenkin hyttysten määrä, samoin kuin koko ajatus viikosta åt skogen.

Pyhä kesällä on erilainen kuin Pyhä talvella, oli korona tai ei. Lue: hiljaisempi. Se sopi meille erinomaisesti. Carlsberg-baarissa soi musiikki kuten talvella, jostain syystä vaan jekkua ei nyt tehnyt mieli. Ensivaikutelma Pyhätunturin kivikkoisesta layoutista on, että Maailmanlaajuisen Caterpillaryhdistyksen  karonkassa olisi hieman sokka irronnut. Joku on todella levitellyt kiviä ympäri tuntureita ja paljon, todella paljon. Talvella kivikoita ei ole juuri huomannut, kesällä ihmettelee miten tuostakin on voinut laskea.

Matalan kynnyksen vaelluksia ja toisaalta korkeamman

Pyhä-Luostolla on paljon käveltävää kesällä. Pyhätunturin alueella on monia hyvin merkittyjä, eri mittaisia iuontoreittejä, samoin Luostolla, jonne Pyhältä ajaa vartin. Luontokeskus Naavasta saa karttojen lisäksi hyviä neuvoja itselle sopivista reiteistä – paljon retkeillyt ei tietenkään neuvoja kysele eikä tarvitse, mutta meikäläisen kaltainen Nordenskjöldinkadulla syntynyt ottaa niitä mielellään vastaan. Kannattaa muistaa, että Pyhällä ei ole Alkoa eikä retkeilytarvikkeita myyvää liikettä. K-Market toki löytyy, mutta suuria ei siltä kannata odottaa.

Karttoihin piirretyt  vaellusreitit ovat erinomaisen hyvin merkittyjä ja niihin merkityt vaativuusasteet paikkansa pitäviä. Pyhän kestosuosikki, Isokuru on helposti saavutettavissa oli retkeilykokemusta tai –halukkuutta tai ei. Ilahduttavan moni lapsiperhe tuolla näkyikin. Pyhän huippu, kuten Luostonkin, on helposti käveltävissä kunhan jaksaa tarpoa – joko ylämäkeen tai portaita. Luostolle viime syksynä rakennetut uudet portaat ovat hienot ja toimivat. Metallirunko ja puuportaat ovat hyvä yhdistelmä, myös koirille, vaikka sääliksi kävikin urheaa, matalajalkaista australianterrieriämme, portaita kun on kuitenkin 575.

Pyhä-Luoston maisemat vaihtelevat kivikkoisesta tunturista upeisiin aarnimetsiin ja silmänkantamattomiin ulottuviin suoalueisiin.  Jos nyt ylipäätään luonnosta tykkää, Pyhän maisemat ovat kuin sisustussuunnittelijan jäljiltä. Tuohon kivikkoon sopisi makuulleen ikivanha kelo. Tuon puron yläpuolelle sopisi kivivyöry muistuttava aihe. Entä jos tästä näkisi koko kansallispuiston? Jos tuo suo olisi täynnä hillaa?

Hapot vievä Noitatunturi

Noitatunturin ylitys on vaativaksi merkitty ja sitä se onkin. Isokurun portaille asti mennään leppoisasti kävelytietä, mutta siitä eteenpäin matka on ensin kivikkoista juurakkoa ja lopuksi pelkkää jyrkkää kivikkoa. Tukevavartiset kengät ovat tarpeen, samoin kuin kyky tutkailla hieman eteenpäin, missä kaavailtu reitti kulkee. Kannattaa hyödyntää viimeinen laavu ennen nousun alkua, kabanossin voimin on helpompi vääntää ylämäkeen kuin ilman (ehkä). Noitatunturin huipulla odottaa sama helvetillinen kivikko, mutta maisema on toki 540 m korkeudessa upea joka suuntaan. Tunturilta laskeudutaan Karhunjuomalammelle, missä odottavat päivätupa ja kaksi laavua. Siitä eteenpäin hotellille tai Naavaan mennäänkin taas hiekkatietä pitkin eikä 13 km loppujen lopuksi niin pahalta tunnukaan, vaikka iPhonen mittari yli 60 kerroksen noususta kertookin.

Jos ensi kesänä palaan maisemiin, Pyhä-Luosto –vaellus on varmaankin tehtävä. Sitä varten tuli nyt treenattua hyvin ja samalla kokeiltua, mitä jaksaa yhdessä päivässä. Toki päälle on laskettava täydemmän rinkan paino, teltta, makuupussi ja safkat, mutta eiköhän tuon 30 km kahteen päivään taita. Tai jos ei, so what. Ja vielä, hyttysiä ei tänä kesänä ollut juurikaan enempää kuin mökillä Itä-Suomessa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s